Speksiläisten tarinat

 

Teekkarispeksi on kaikille avoin ja mukaan pääsee ympäri vuoden! Speksiin kuuluu monenlaisia ihmisiä. Tässä kahden konkarin speksielämäkerta.

Johannes Lehto

”Speksiurani alkoi aikoinaan, kun speksissä mukana ollut ystäväni kehotti minua kokeilemaan Teekkarispeksin improkurssia. Samana syksynä hain myös näyttelijäksi, mutta onni ei siinä asiassa potkinut. Päätin kuitenkin lähteä mukaan produktioon, koska kaikki tapaamani speksiläiset vaikuttivat olevan osa todella mielenkiintoista ja mukavaa joukkoa. Enpä osannut arvata, että tuo päätös määrittelisi tulevaisuudessa voimakkaasti elämääni ja identiteettiäni.

Ensimmäisessä produktiossani tein rekvisiittaa, lavasteita ja sanoituksia sekä lähdin kiertueelle mukaan jokapaikanhöyläksi. Toisena vuonna päädyin sekä lavastuspomoksi, näyttämömestariksi että yhdistyksen sihteeriksi ja kolmantena vuonna tuottajaksi. Tämän jälkeen tein vielä vuoden näyttämömestarointia ja rekvisiittaa, kunnes viimein viidentenä vuonna unelmani kävi toten ja pääsin näyttelijäksi.

Tätä kirjoittaessa olen nyt näytellyt kahdesti, suunnitellut lavasteita kolmesti, näyttämömestaroinut neljästi ja kokeillut useita pienempiä produktion tehtäviä puvustuksesta ruuanlaittoon ja graafisesta suunnittelusta taltiointiin. Lisäksi speksissä olen päässyt isojen produktioiden ulkopuolella tekemään ja kokeilemaan kaikenlaista mielenkiintoista, kuten käsikirjoittamista, tanssia, arkistonhoitoa, kerhotilan remontointia jne. Myös tällä hetkellä tärkeimpiin speksin ulkopuolisiin harrastuksiini (improvisaatio ja akrobatia) olen ajautunut nimenomaan speksin kautta.

Tämä yhdistys on antanut minulle sekä paljon mielenkiintoisia haasteita ja taitoja, että suunnattoman määrän hienoja ja todella tärkeitä ystäviä. Sanat eivät vain yksinkertaisesti riitä kuvaamaan kaikkea sitä, mitä olen saanut kokea. Speksi on ja tulee aina olemaan osa minua.”

Kirsti Larja

“Tempauduin mukaan speksiin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Fuksiryhmääni sattui aiemmin TKK:lla aloittanut speksiläinen. Kun hän kuuli, että soitan selloa, hän värväsi minut speksin bändiin. Bändissä pääsin näkemään aitiopaikalta, kuinka speksiproduktio sai muotonsa. Kiertueella oli erityisen vaikuttavaa, kuinka harrastajat rakensivat teatteriesityksen tyhjästä kerran toisensa jälkeen.

Ensimmäisen vuoden jälkeen mieleni teki kokeilla jotain urheilullista ja terveellistä, joten lähdin mukaan tanssiryhmään. Minulla ei ollut aiempaa tanssitaustaa, mutta kuten silloinen tanssivastaava tähdensi, speksin tanssissa esiintymistaito on yhtä tärkeää kuin tekniikka. Tanssikokeesta minut valittiin lavalle tanssijaksi ja statistiksi, jossa viihdyin kaksi peräkkäistä produktiota. Vaati kovaa työtä pysyä kokeneempien tanssijoiden tahdissa, mutta hauskempaa tapaa aloittaa tanssin harrastaminen tuskin on.

Neljäntenä vuonna janosin enemmän vastuuta ja ajattelin kokeilevani jotakin omaan alaani liittyvää. Hain ja pääsin lavastuspomoksi. Samaan aikaan speksin bändissä oli tarvetta alttoviululle, joten päätin opetella soittamaan sitä. Tästä yhdistelmästä syntyi hektisin speksivuoteni, kun samaan aikaan harjoittelin uutta instrumenttia ja vastasin niin lavasteiden rakentamisesta kuin kokoamisesta kiertueella.

Viidentenä vuonna pääsin viimein käsiksi siihen, mitä ihmiset ensimmäisenä ajattelevat pohtiessaan speksiin lähtemistä: minut valittiin lavalle näyttelemään. Lavastus oli ollut mahtavaa, joten lähdin myös toiseksi vuodeksi lavastuspomoksi. Lavastuspomo-näyttelijä-yhdistelmä kantoi yhteensä kolme vuotta, ja vasta kahdeksantena speksivuonna luovutin lavastuspomon manttelin nuoremmille. Pääsin kuitenkin neljättä kertaa näyttelemään, ja lavastusvastuun katoamisen jättämä tyhjiö ajoi minut vielä ottamaan tanssijoiden puvustuksen kontolleni.

Kahdeksan vuoden jälkeen speksissä on kokeilematta vielä osa-alueita, joissa uskoisin olevani hyvä: sanoitus ja sovitus. Ne eivät kuitenkaan tunnu yhtä kiehtovalta kuin omien rajojen kokeileminen kerran toisensa jälkeen. Speksissä palkitsevinta on ollut tarttua aina uuteen, ehkä pelottavaltakin tuntuvaan osa-alueeseen ja huomata omien taitojensa kehittyvän siinä. Myös yhteisöllisyys on ollut tärkeää. On ollut ihanaa saada kasvaa samojen speksiläisten parissa aikuiseksi ja toisaalta nähdä sankoin joukoin saapuvat uudet palleroiset. Vaikka iniöityminen on jo kovassa vauhdissa, en usko, että koskaan pääsen kokonaan eroon speksistä ja speksiläisistä.”